— Mikä sinulle sitten on tuottanut surua? ihmetteli tyttö. — Oletko luullut, että hylkäisin sinut, isä, ja että naimisiin mentyäni unohtaisin sinut?
— En, vastasi vanhus.
— He ovat siis kertoneet sinulle Franz d'Epinayn suostuneen siihen, että me saamme olla yhdessä?
— Ovat.
— Miksi siis olet suuttunut?
Vanhuksen silmiin tuli tavattoman syvää surua osoittava ilme.
— Niin, kyllä ymmärrän, sanoi Valentine; — siksi, että rakastat minua?
Vanhus teki myöntymyksen merkin.
— Pelkäätkö minun tulevan onnettomaksi?
— Pelkään.