— En toden totta tiedä, mistä on kysymys, sen vannon… Ahaa!… Herra ja rouva Villefort läksivät äsken luotasi, eikö niin?
— Niin.
— Ja he siis ovat puhuneet sellaista, mikä on sinua suututtanut? Mitä he ovat sanoneet? Tahdotko, että menen heiltä sitä kysymään ja tulen sitten pyytämään sinulta anteeksi?
— En, en, vastasi katse.
— Sinähän kauhistutat minua. Mitä he siis ovatkaan voineet sanoa!
Valentine mietti.
— Nyt minä tiedän, sanoi hän vaimentaen ääntään ja lähestyen vanhusta. — He ovat varmaankin puhuneet avioliitostani?
— Niin, vastasi suuttunut katse.
— Minä ymmärrän. Sinä olet minulle vihoissasi, kun en ole siitä sinulle puhunut. Katsohan, he olivat ankarasti kieltäneet minua mainitsemasta siitä sinulle. He eivät sanoneet minulle mitään suoraan, vaan sain tietää kaiken sattumalta. Sen tähden olen tässä asiassa ollut niin vaitelias. Anna minulle anteeksi, vaari.
Vanhuksen terävä katse näytti vastaavan: "En ole pahoillani yksinomaan vaitiolosi vuoksi."