Noirtier ei liikahtanut.
— Tahdotte siis lahjoittaa kaikki?
— Niin.
— Mutta kuoltuanne riidellään testamenttinne rikki.
— Ei.
— Isäni tuntee minut, sanoi herra Villefort, — ja tietää, että hänen tahtonsa on minulle pyhä. Sitä paitsi hän tietää, etten siinä asemassa, missä olen, voi ryhtyä taistelemaan köyhiä vastaan.
Noirtier'n katse ilmaisi voitonriemua.
— Mitä siis olette päättänyt? kysyi notaari Villefort'ilta.
— En mitään. Isäni on tehnyt päätöksensä, ja tiedän, ettei hän päätöksiään muuta. Alistun siis siihen. Nämä yhdeksänsataatuhatta frangia joutuvat siis perheen hallusta rikastuttamaan sairashuoneita. Mutta minä en taivu vanhuksen oikkuun ja teen oman tahtoni mukaan.
Ja Villefort poistui vaimonsa seurassa jättäen isänsä vapaasti päättämään, miten hän tahtoi testamenttinsa laatia.