Samana päivänä testamentti tehtiin. Mentiin noutamaan todistajia. Vanhus hyväksyi testamentin, se suljettiin hänen läsnä ollessaan ja talletettiin herra Deschampsin, perheen notaarin haltuun.
60. Lennätin
Palatessaan omalle puolelleen herra ja rouva Villefort saivat kuulla, että kreivi Monte-Cristo oli tullut käymään heidän luonaan ja odotti salongissa. Rouva Villefort'in mieli oli niin kuohuksissa, että hän ei heti voinut mennä vierastaan tapaamaan, vaan poikkesi makuuhuoneeseensa, mutta kuninkaallinen prokuraattori osasi siksi paljon hillitä itseään, että astui suoraan salonkia kohden.
Mutta niin suuresti kuin hän saattoikin hallita mielialojaan ja kasvojensa ilmettä, ei hän kuitenkaan voinut niin täydellisesti poistaa otsaltaan pilveä, ettei iloisesti hymyilevä kreivi olisi huomannut tätä synkkää ja miettivää ilmettä.
— Hyvä Jumala, sanoi Monte-Cristo tervehdittyään, — mikä teitä vaivaa, herra Villefort? Olitteko juuri laatimassa suurta syytöskirjaa?
Villefort koetti hymyillä.
— En, herra kreivi, sanoi hän, — tällä kertaa olen minä uhri. Minä juttuni menetän, ja sattuma, itsepäisyys, hulluus on laatinut syytöskirjan.
— Mitä tarkoitatte? kysyi Monte-Cristo teeskennellen suurta osanottoa. — Onko todellakin tapahtunut jokin suuri onnettomuus?
— Herra kreivi, sanoi Villefort tyynesti mutta katkerasti, — siitä ei kannata puhuakaan. Kysymyksessä on vähäpätöinen seikka, rahanhukka ainoastaan.
— Niinpä niin, sanoi Monte-Cristo, — rahanhukka ei merkitse paljoakaan, teillä kun on suuri omaisuus ja mielenne on ylevä ja filosofinen.