— No niin, sanoi Monte-Cristo, — siinä näette, siinä on syy; herra Noirtier ja herra d'Epinay kohtasivat toisensa poliittisessa taistelussa. Vaikka kenraali Epinay palvelikin keisarin aikana, niin eikö hän sydämensä syvyydessä ollut kuningasmielinen. Hänethän surmattiin eräänä iltana, kun hän oli lähtenyt napoleonilaisesta klubista, jonne hänet oli otettu vastaan aatetoverina.
Villefort katsoi kreiviin melkein kauhistuneena.
— Erehdynkö? kysyi Monte-Cristo.
— Ette, sanoi rouva Villefort, — päinvastoin, asian laita on juuri niin. Juuri sen vuoksi, että saataisiin vanhat vihat sammumaan, herra Villefort koetti yhdistää rakkaudessa kaksi lasta, joiden isät olivat vihanneet toisiaan.
— Ylevä ajatus! sanoi Monte-Cristo, — ihana ajatus, jonka koko maailma olisi hyväksynyt. Olisihan ollut kaunista, jos neiti Noirtier de Villefort'ista olisi tullut Franz d'Epinayn rouva.
Villefort vavahti ja katsahti Monte-Cristoon aivan kuin olisi tahtonut lukea hänen sielunsa syvyydestä, missä tarkoituksessa hän lausui nämä sanat. Mutta kreivin huulilla pysyi hyväntahtoinen hymy ja hänen silmiensä ilme oli tutkimaton.
— No niin, jatkoi herra Villefort, — vaikka Valentinea kohtaakin se onnettomuus, että hän menettää isoisänsä rikkaudet, en kuitenkaan luule tämän avioliiton jäävän sikseen. En usko, että herra d'Epinay säikähtää tällaista rahallista tappiota. Hän huomaa varmaankin, että suuremman arvoinen olen minä, kun uhraan sellaisen rahamäärän täyttääkseni lupaukseni. Hän havaitsee, että Valentine on rikas äitinsä perinnön nojalla, jota herra ja rouva Saint-Méran hoitavat. He rakastavat häntä hellästi.
— Ja Valentinen kannattaa rakastaa ja hoitaa heitä niin kuin hän on hoitanut herra Noirtier'ta, sanoi rouva Villefort. — He tulevat sitä paitsi kuukauden päästä tänne, eikä Valentinen tarvitse enää tällaisen loukkauksen jälkeen hautautua herra Noirtier'n luo, niin kuin tähän asti.
Kreivi kuunteli hyvillään tätä loukatun itserakkauden ja pettyneen ahneuden säräjävää ääntä.
— Mutta minun mielestäni, sanoi Monte-Cristo hetkisen kuluttua, — ja pyydän jo edeltäpäin anteeksi sanojani, minun mielestäni, jos herra Noirtier tekee neiti Valentinen perinnöttömäksi sen vuoksi, että tämä tahtoo mennä naimisiin hänen vihaamansa miehen pojan kanssa, ei hän voi samasta seikasta moittia herttaista Edouardia.