He menivät kolmanteen kerrokseen. Se oli varsinainen lennätinhuone. Monte-Cristo katseli rautaisia kädensijoja, joihin tarttumalla lennätinkoneisto saatiin liikkeelle.
— Tämä on sangen mielenkiintoista, sanoi hän, — mutta ajan mittaan tällainen elämä tulee kai yksitoikkoiseksi?
— Kyllä, alussa niska aivan jäykistyy, kun täytyy aina tuijottaa. Mutta vuoden tai parin päästä siihen tottuu. Sitä paitsi on meillä lepopäivämme ja lupapäivämme.
— Lupapäivännekö?
— Niin.
— Milloin?
— Silloin kun on usvaa?
— Sehän on totta.
— Ne ovat minun juhlapäiviäni. Niinä päivinä menen puutarhaani ja istutan, leikkelen, puhdistan, poimin pois matoja, joten aika kuluu erinomaisen hyvin.
— Kuinka kauan olette ollut täällä?