— Ah! … sanoi Monte-Cristo ottaen sen rouva Villefort'in kädestä.
— Niin, sanoi tämä hiljaa, — noudattaen teidän neuvojanne olen kokeillut.
— Ja oletteko onnistunut?
— Luultavasti.
Rouva Danglars oli viety viereiseen huoneeseen. Monte-Cristo tiputti muutaman pisaran punaista nestettä hänen huulilleen, ja hän heräsi.
— Oh, sanoi hän, — mikä kamala uni!
Villefort pusersi lujasti hänen rannettansa saadakseen hänet ymmärtämään, ettei hän ollut nähnyt unta.
Mentiin etsimään herra Danglars'ia. Hän ei ollut välittänyt runollisista selityksistä, vaan oli mennyt puutarhaan ja keskusteli vanhemman Cavalcantin kanssa Livornon-Firenzen rautatiestä.
Monte-Cristo näytti epätoivoiselta. Hän tarttui rouva Danglars'in käsivarteen ja talutti hänet puutarhaan, jossa herra Danglars joi kahvia molempien Cavalcantien seurassa.
— Totta puhuen, sanoi hän, — kauhistutinko todellakin teitä pahasti?