— Niin, vastasi eräs santarmi.
— Kuninkaallisen prokuraattorin sijainenko lähetti noutamaan minut?
— Niin.
— Hyvä, sanoi Dantès, — olen valmis seuraamaan.
Varmana siitä, että herra Villefort oli lähettänyt häntä noutamaan, vanki ei pelästynyt vähääkään, vaan asettui tyynesti saattajiensa keskelle.
Vaunut odottivat kadunpuoleisella portilla, ajaja istui paikallaan ja poliisipalvelija hänen rinnalleen..
— Minuako varten nuo ajoneuvot ovat? kysyi Dantès.
— Teitä varten, sanoi santarmi, — nouskaa niihin.
Dantès aikoi huomauttaa jotakin, mutta vaunujen ovi avattiin ja hänet lykättiin sisään. Hän ei voinut eikä aikonutkaan vastustella. Vähän ajan päästä hän tunsi istuvansa vaunujen perällä kahden santarmin välissä. Muut kaksi istuivat vaunujen takaistuimella, ja raskaat ajoneuvot lähtivät kumisten vierimään eteenpäin.
Vanki loi katseensa vaunun ikkunoihin, niissä oli ristikot. Hän oli vain muuttanut vankilasta toiseen. Tiheiden ristikkorautojen lomitse, joiden väliin tuskin käsi olisi mahtunut, Dantès tunsi kuitenkin paikat, ajettiin pitkin Caisserie-katua ja Saint-Laurent-katua ja Taramis-kadulta käännyttiin satamaan päin.