Ja tarkastettuaan, ettei syytetty enää ollut esihuoneessa, prokuraattorin sijainen vuorostaan poistui ja läksi morsiamensa kotia kohden.
8. Ifin linna
Astuessaan esihuoneen halki viittasi poliisikomissaari kahdelle santarmille, jotka asettuivat toinen Dantèsin oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen. Avattiin ovi, jonka kautta päästiin kuninkaallisen prokuraattorin asunnosta oikeuspalatsiin. Sen jälkeen he jonkin aikaa kulkivat pitkin noita synkkiä käytäviä, jotka saavat jokaisen niissä kulkijan vapisemaan, vaikka hänellä ei olisikaan mitään syytä vapista.
Samalla tapaa kuin Villefort'in asunto oli oikeuspalatsin yhteydessä, oli oikeuspalatsi puolestaan yhteydessä vankilan kanssa. Vankila oli synkkä rakennus vastapäätä Accoules-kirkkoa.
Dantèsia kuljetettiin pitkin mutkikasta käytävää, kunnes hän näki edessään rautaristikolla varustetun oven. Poliisikomissaari löi siihen rautavasaralla kolme kertaa, ja Dantès oli tuntevinaan näiden iskujen osuvan sydämeensä. Ovi aukeni, santarmit työnsivät vankiaan, joka näytti vielä epäröivän. Dantès astui tuon pelottavan kynnyksen yli, ovi paukahti hänen takanaan kiinni. Hän hengitti toista ilmaa, joka oli tukahduttavan raskasta. Hän oli vankilassa.
Huone oli jokseenkin siisti, mutta siinä oli ristikot ja isot lukot. Dantès ei kuitenkaan käynyt pahoin levottomaksi, kaikuivathan kuninkaallisen prokuraattorin sijaisen sanat vielä hänen korvissaan suloisen lohduttavina. Kello oli jo neljä, kun Dantès vietiin kammioonsa. Pian tuli siis yö. Hänen kuulonsa terästyi, kun näkö alkoi heiketä. Pienikin kolina sai hänet luulemaan, että hänet tultiin päästämään vapauteen, hän nousi nopeasti ja astui muutaman askelen ovea kohden. Mutta pian kolina loittonikin toiseen suuntaan, ja Dantès vaipui rahilleen istumaan.
Vihdoin kello kymmenen aikaan illalla, kun Dantès jo alkoi kadottaa kaiken toivonsa, kuului uutta kolinaa, joka tällä kertaa näytti lähestyvän hänen kammiotaan. Askelten ääntä kuului todellakin käytävästä, hänen ovensa eteen pysähdyttiin. Avain kiertyi lukossa, salvat natisivat, raskas tammiovi aukeni, ja kaksi palavaa soihtua valaisi äkkiä synkän huoneen.
Soihtujen valossa Dantès näki neljän santarmin miekkojen ja muskettien välkkyvän.
Hän oli astunut pari askelta eteenpäin ja pysähtyi nähdessään tämän aseellisen joukon.
— Minuako tulette hakemaan? kysyi Dantès.