— Onni on siis sinua suosinut? Kuskipoikasi ei siis olekaan lainattu, ei myöskään tilburysi eikä pukusi? Hyvä, sitä parempi, sanoi Caderousse, ja hänen silmänsä kiiluivat ahneudesta.
— Näethän ja tiedäthän sen, koska olet iskenyt minuun, sanoi Andrea, joka alkoi kiivastua. — Jos päässäni olisi nenäliina, hartioillani risainen takki ja jalassani hajanaiset kengät, et enää minua tuntisi.
— Huomaathan itsekin, poikani, kuinka minua halveksit, ja siinä teet väärin. Nyt kun olen sinut tavannut, ei mikään estä minua olemasta hieno niin kuin muutkin, jos nimittäin oikein tunnen sinun hyvän sydämesi. Jos sinulla on kaksi pukua, niin annat minulle toisen. Jaoinhan minä keitokseni ja vihannekseni kanssasi silloin, kun sinun oli kova nälkä.
— Se on totta, sanoi Andrea.
— Millainen ruokahalu sinulla olikaan! Onko sinulla aina hyvä ruokahalu?
— On kyllä, sanoi Andrea nauraen.
— Kuinka mahdoitkaan syödä tuon prinssin luona, jonka talosta juuri läksit!
— Ei hän ole mikään prinssi vaan ainoastaan kreivi.
— Kreivi? Onko hän rikaskin?
— On kyllä, mutta varo häntä. Hän on mies, jonka kanssa ei ole hyvä leikkiä.