Morrel ja Château-Renaud menivät luultavasti "kotilieden ääreen", niin kuin juhlallisissa puheissa ja hyvin kirjoitetuissa näytelmissä sanotaan. Mutta niin ei tehnyt Debray. Tultuaan Louvren portin kohdalle hän kääntyi vasemmalle, ajoi täyttä laukkaa Carrousel-torin poikki, pujahti Saint-Roch-kadulle, poikkesi Michodière-kadulle ja saapui Danglars'in portille juuri sinä hetkenä, jolloin Villefort'in vaunut, jotka olivat saattaneet isäntäväkensä Saint-Honoréhen, pysähtyivät tuodakseen paronittaren hänen kotiinsa.
Debray, joka oli talossa tuttu, ajoi ensimmäisenä pihaan, heitti ohjakset tallirengille ja meni sitten vaununovelle ottamaan vastaan rouva Danglars'ia. Hän tarjosi rouvalle käsivartensa saattaakseen hänet sisään.
Heti kun ovi oli sulkeutunut, kysyi Debray:
— Mikä teitä vaivaa, Hermine? Ja miksi voitte pahoin kreivin kertoessa tuota juttua tai pikemminkin satua?
— Siksi, että mieleni oli tänä iltana tavattoman herkkä, ystäväni, vastasi paronitar.
— Sitä ette voi saada minua uskomaan, Hermine, sanoi Debray. — Olitte tänään kreivin luo tullessanne aivan erinomaisella tuulella. Herra Danglars oli kyllä hiukan äreä, mutta tiedänhän, kuinka vähän välitätte hänen huonotuulisuudestaan. Joku on tuottanut teille mielipahaa. Kertokaa se minulle. Tiedättehän, etten koskaan salli kenenkään käyttäytyä hävyttömästi teitä kohtaan.
— Erehdytte, Lucien, sanoi rouva Danglars, — vakuutan teille, asian laita on niin kuin sanoin: olin huonolla tuulella, vaikka ette sitä huomannut, enkä pitänyt tarpeellisena mainita siitä teille.
Nähtävästi rouva Danglars oli sellaisen hermostumisen vallassa, jota naiset monesti eivät itselleenkään voi selittää, tai sitten häntä oli — niin kuin Debray oli arvannut — kohdannut salainen mielenliikutus, jota hän ei tahtonut tunnustaa kenellekään. Debrayn kaltainen mies oli tottunut pitämään hermokohtauksia naisille välttämättöminä, ja niinpä hän ei enempää kysellyt, vaan odotti sopivaa tilaisuutta, jolloin saisi kaiken tietää.
Makuuhuoneensa ovella paronitar tapasi neiti Cornélien, uskotun kamarineitinsä.
— Mitä tyttäreni tekee? kysyi rouva Danglars.