— Sanoo, kuinka niin?
— Niin juuri: sanoo.
— Hän ei siis todellisuudessa olekaan vicomte?
— Mistä minä tiedän? Hän sanoo itseään siksi, ja muut sanovat myös. Eikö hänellä silloin melkein ole se arvonimi?
— Olettepa te aina perin merkillinen! Entä sitten?
— Paitsi vicomte Andrea Cavalcantia olivat läsnä hänen isänsä markiisi, rouva Danglars, herra ja rouva Villefort, sen lisäksi joukko miellyttäviä herroja, Debray, Maximilien Morrel ja vielä … odottakaahan … herra Château-Renaud.
— Puhuttiinko minusta?
— Ei sanaakaan.
— Sitä pahempi.
— Kuinka niin? Ettekö juuri toivonutkin, että teidät unohdettaisiin?