— Olen.
— Kuulutte siis Pariisin salapoliisiin?
— Kuulun, vastasi vieras hieman hidastellen, ja hänen poskilleen nousi puna.
Apotti korjaili isoja silmälasejaan, jotka peittivät silmäkulmatkin, istui ja viittasi vierastaankin istumaan.
— Olen valmis kuulemaan teitä, sanoi apotti italianvoittoisella murteella.
— Minulle uskottu tehtävä, sanoi vieras korostaen joka sanaa, aivan kuin hänen olisi ollut vaikea saada ne suustaan, — on luottamustoimi sekä minulle että teille.
Apotti kumarsi.
— Niin, jatkoi vieras, — herra prefekti tuntee niin hyvin apotin hurskauden, että hän virkamiehenä tahtoo saada teiltä tietää asioita, jotka koskevat yleistä turvallisuutta. Toivomme siis, etteivät mitkään ystävyyssiteet tai inhimilliset arvelut estä teitä ilmaisemasta oikeuslaitokselle totuutta sellaisena kuin se on.
— Elleivät vain ne asiat, jotka tahdotte tietää, millään tavoin saata omaatuntoani ristiriitoihin. Olen pappi, ja rippisalaisuuksien täytyy säilyä minun ja jumalallisen oikeuden, eikä minun ja maallisen oikeuden tiedossa.
— Olkaa huoleti, sanoi vieras, — emme vaadi mitään, mikä sotii teidän omaatuntoanne vastaan.