KORNELIUS VAN BAERLEN TESTAMENTTI.
Rosa ei ollut erehtynyt. Tuomarit tulivat seuraavana päivänä Buitenhofiin tutkimaan Kornelius van Baerleä. Mutta kyselyä ei kestänyt kauan. Todettiin että Kornelius van Baerle oli säilyttänyt huostassaan de Witt veljesten Ranskan hallitukselta saamat kirjeet.
Hän ei edes kieltänytkään sitä.
Tuomarit pyrkivät vain selvyyteen siitä, oliko van Baerle saanut nuo kirjeet Kornelius de Wittin välityksellä.
Kun van Baerlen nyt veljesten kuoltua ei tarvinnut salata mitään, hän myönsi ilman muuta että Kornelius de Witt omakätisesti oli antanut nuo kirjelmät hänen talletettavikseen, ja hän kertoi myöskin seikkaperäisesti miten se oh tapahtunut.
Tuo tunnustus todisti ilmeisesti että kummipoika oli kumminsa rikostoveri.
Mutta Kornelius tunnusti vielä muutakin. Hän kertoi avomielisesti toimiskeluistaan, tavoistaan, kotielämästään. Hän kertoi ettei ollenkaan välittänyt valtiollisesta elämästä, vaan harrasti opintoja, tieteitä ja taiteita ja kukkain viljelystä. Vielä hän lisäsi ettei ollut koskenut eikä edes nähnytkään Korneliuksen hänelle jättämiä papereita sen päivän jälkeen, jolloin Kornelius oli ollut Dordrechtissa ja uskonut ne hänen huostaansa.
Hänen viime lausuntoaan vastaan huomautettiin, ettei se voinut olla tosi, koska paperit olivat kaapissa, jossa hänen kätensä ja silmänsä toimiskelivat joka päivä.
Kornelius myönsi kyllä pistäneensä kätensä laatikkoon, mutta ainoastaan tutkiakseen olivatko sipulit kuivia, ja hän oli katsonut sinne vain nähdäkseen alkoivatko ne itää.
Tähän huomautettiin, että oli mahdoton uskoa sellaiseen välinpitämättömyyteen, sillä antaessaan omakätisesti tuollaisia papereita hänen huostaansa ei hänen kumminsa ollut voinut jättää häntä tietämättömäksi niiden merkityksestä.