Tähän vastasi Kornelius, että hänen kumminsa rakasti häntä liiaksi ja oli liian viisas mies ilmaistakseen hänelle noiden paperien sisällön, koska tieto siitä olisi voinut tuottaa tallettajalle levottomuutta.
Siihen vastattiin, että jos herra de Witt olisi menetellyt sillä tavoin, olisi hän varalta pannut kääröön kirjelmän, jossa todistaisi ettei hänen kummipoikansa tiennyt mitään tuosta kirjeenvaihdosta, tai olisi ainakin jouduttuaan syytteeseen kirjoittanut hänelle muutaman sanan, jolla hän voisi todistaa viattomuutensa.
Kornelius lausui tähän että hänen kumminsa ei voinut ajatellakaan minkään vaaran uhkaavan kääröä, sitä kun talletettiin kaapissa, jota van Baerlen talossa pidettiin pyhänä kuin liitonarkkia. Niin muodoin ei hän voinut tietää mitään todisteita olevan tarpeen. Mutta kuullessaan kirjettä mainittavan heräsi hänen mielessään nyt muisto, että juuri ennen hänen vangitsemistaan, hänen ollessaan vaipuneena tarkastamaan erästä kaikkein arvokkaimmista sipuleistaan, herra Jan de Wittin palvelija oli tullut hänen kuivatushuoneeseensa ja antanut hänelle erään paperin. Mutta tuo kaikki oli hänen mielessään kuin unennäkönä vain. Palvelija oli sitten poistunut, mutta Kornelius arveli että paperi ehkä löytyisi, jos sitä haettaisiin tarkasti.
Mitä Craekeen tulee, olisi ollut turhaa häntä hakea, sillä hän oli lähtenyt pois Hollannista.
Paperin löytymistä taas pidettiin niin vähän otaksuttavana, ettei edes viitsitty vaivautua sitä hakemaan, eikä Kornelius sitä liioin vaatinutkaan, koska oli mahdollista, että jos se löytyisikin, se ei sisältäisi mitään tuota kääröä koskevaa.
Tuomarit olivat koettavinaan yllyttää Korneliusta tarmokkaampaan itsepuolustukseen. He kohtelivat häntä tuollaisella hyväntahtoisella kärsivällisyydellä, joka osottaa joko suopeutta syytettyä kohtaan tai voitonvarmuutta, kun vastustaja jo on täysin nujerrettu eikä enää ole tarpeen häntä liioin ahdistella.
Kornelius ei antanut tuon suopeuden pettää itseään. Esittäen lopullisen puolustuksensa marttyyrin ylevyydellä ja syyttömän levollisuudella hän lausui:
— Te kysytte, hyvät herrat, minulta asioita, joihin jo olen vastannut pysyen tarkoin totuudessa. Kas tässä ne tosiseikat, joihin tiedustelunne kohdistuvat: Olen saanut tuon käärön haltuuni sillä tavoin kuin olen teille kertonut. Vakuutan Jumalan edessä, etten tiennyt mitään sen sisällöstä enkä tiedä vieläkään muuta kuin minkä sain kuulla silloin kuin minut vangittiin, nimittäin että se sisälsi markiisi de Louvois'n kirjeitä herra Jan de Wittille. En myöskään tiedä, millä tavoin on tullut ilmi että tuo käärö oli minun hallussani, enkä käsitä kuinka voidaan katsoa rikokseksi sitä, että tallensin sen, mitä kuuluisa onneton kummini uskoi huostaani.
Siinä oli Korneliuksen koko puolustus. Tuomarit menivät neuvottelemaan.
He lausuivat nyt ensiksi ilmi sen mielipiteen, että kaikki valtiollinen erimielisyys on pahaksi, koska se voi johtaa sodankäyntiin, jota ennen kaikkea on kartettava.