— Oi, herra Jan, oli tyttönen vastannut, — niistä kärsimyksistä, jotka hän on saanut kokea, ei ole enää vaaraa, nehän ovat nyt ohi, mutta…
— Mitä tarkoitat, kaunis tyttöseni?
— Pelkään niitä kärsimyksiä, jotka hän vielä on saava kokea, herra Jan.
— Vai niin, sanoi de Witt, — tarkoitat tuota kansaa?
— Ettekö kuule, kuinka he meluavat?
— Kyllä, he tuntuvat olevan kovasti kiihkoissaan. Mutta ehkä he tyyntyvät meidät nähdessään, sillä emmehän ole koskaan tehneet heille muuta kuin hyvää.
— Valitettavasti ei siitä ole mitään apua, mumisi tyttö poistuen, noudattaaksensa isänsä käskevää liikettä.
— Ei kylläkään, lapseni, olet oikeassa!
Jatkaessaan matkaansa mumisi hän:
— Omituista, — tuollainen tyttönen, joka arvatenkaan ei edes osaa lukea, eikä siis ole lukenut mitään, lausuu ilmi päätotuuden, minkä maailmanhistoria meille opettaa!