Ilman Rosaa olisi Kornelius kuollut tulpaanit sydämellään.
Herra Boxtel meni siis teloittajan puheille, esiintyi tuomitun hyvänä ystävänä ja tarjosi tulevan vainajan omaisuudesta, kulta- ja hopeakoruja lukuunottamatta, jotka jätti teloittajalle, hieman tuhlaten kokonaista sata floriinia.
Mutta mitä merkitsi sata floriinia sille, joka oli melkein varma voivansa tällä hinnalla ostaa Haarlemin puutarhayhdistyksen palkinnon?
Se oli laina, joka tuotti korkoa tuhannen yhdeltä, ja sellaista rahain sijoittamista ei käy moittiminen.
Teloittajan puolestaan ei tarvinnut tehdä juuri mitään voittaakseen nuo sata floriinia. Hänen piti vain toimituksen päätyttyä päästää Boxtel palvelijoineen mestauslavalle, ottamaan huostaansa ystävänsä maalliset jäännökset.
Oli muuten varsin tavallista, että jonkun johtomiehen kärsittyä kuolemanrangaistuksen Buitenhofin torilla, hänen opetuslapsensa menettelivät tähän tapaan.
Tuollaisella intoilijalla kuin Kornelius voi varsin hyvin olla ystävänä toinen intoilija, joka maksoi sata floriinia hänen ruumiistaan.
Niinpä suostuikin teloittaja hänen pyyntöönsä ja asetti vain sen ehdon, että saisi maksun etukäteen.
Boxtelin voi käydä kuten niiden, jotka menevät markkinanäytelmää katsomaan. Hän voi katua kauppojaan ja jälkeenpäin kieltäytyä maksamasta.
Boxtel maksoi etukäteen ja jäi odottamaan tapahtumain kehitystä.