Mutta Rosa kutsui koiraa luoksensa, ja se totteli.
— Herra, sanoi Gryphus, kohottaen lyhtynsä korkeammalle, pyrkien heittämään hiukan valoa ympärilleen, — tässä näette vankilanne uuden päällysmiehen. Vankihuoneitten ylin valvonta kuuluu minulle. Minä en ole paha, mutta heltymätön kaikkeen nähden, mitä komentoon kuuluu.
— Mutta minähän tunnen teidät varsin hyvin, rakas herra Gryphus, sanoi vanki, tullen lyhdyn valopiiriin.
— Kas vain, kas, tekö se olettekin, herra van Baerle, lausui Gryphus. — No niin, no niin, näin sitä sentään aina tapaa tuttavia!
— Niin kyllä, sanoi Kornelius, — ja näen suureksi ilokseni, ettei kättänne enää mikään vaivaa, koska voitte sillä pitää lyhtyä.
Kulmiansa rypistellen lausui Gryphus:
— Valtiollisissa asioissa tehdään aina tyhmyyksiä. Hänen ylhäisyytensä on jättänyt teidät henkiin, minä en olisi sitä tehnyt.
— Mutta miksikä niin?
— Siksi että teissä on miestä alkamaan sommitella uudelleen salajuonia. Te oppineet olette liitossa paholaisen kanssa.
— Kuinka, mestari, virkkoi Kornelius nauraen, — oletteko tyytymätön tapaani hoitaa käsivarttanne tai vaatimaani palkkaan?