— Päinvastoin, tuhat tulimaista, päinvastoin! murisi Gryphus. — Temppunne onnistui aivan liian hyvin, — siinä täytyi olla jotakin taikaa. Kuuden viikon perästä voin käyttää kättäni, kuin ei sille olisi koskaan tapahtunut mitään. Buitenhofin lääkäri, joka on varsin taitava ammatissaan, halusi taittaa sen uudelleen, sijoittaaksensa sen sääntöjen mukaisesti paikoilleen, taaten etten voisi käyttää sitä kolmeen kuukauteen.
— Ja te ette suostunut?
— En. Minä sanoin hänelle: »Kun kerran voin tällä käsivarrellani tehdä ristinmerkin,» — Gryphus oli katolilainen, — »kun voin tehdä ristinmerkin, niin ei paholaisesta ole pelkoa.»
— Mutta jos ette kerran pelkää paholaista, herra Gryphus, sanoi van Baerle, — niin lienee teillä vielä vähemmin syytä pelätä oppineita.
— Oppineet ovat pahimmat kaikista, huudahti Gryphus, ottamatta korviinsa Korneliuksen perustelua.
— Mieluummin vartioisin kymmentä soturia kuin yhtä ainoata oppinutta. Soturit polttavat tupakkaa, juovat, juopuvat ja käyvät lauhkeiksi kuin lampaat saatuaan paloviinaa tai Maasin viiniä. Mutta oppineet! Ei puhettakaan tupakoimisesta, juomisesta, juopumisesta! He pysyvät raittiina, säästävät rahansa, pitävät päänsä selvänä pystyäkseen sommittelemaan salajuonia. Mutta sanon teille nyt jo alusta pitäen, ettei teidän ole käyvä helpoksi ryhtyä salavehkeilyyn. Eihän teillä ole edes loitsukirjaakaan eikä muitakaan kirjoja, ei edes paperia. Herra Grotius pelastui kirjojensa avulla.
— Vakuutan teille, herra Gryphus, vastasi van Baerle, — että jos ehkä mielessäni olisi ollutkin ajatus paeta, niin olen siitä nyt ehdottomasti luopunut.
— Oikein, oikein! sanoi Gryphus. — Pitäkää itse itseänne kurissa, minä kyllä myös avustan teitä siinä toimessa. Mutta kaikesta huolimatta on hänen ylhäisyytensä tehnyt pahan virheen.
— Jättäessään pääni paikoilleen, te tarkoitatte. Kiitoksia, kiitoksia, herra Gryphus!
— Niin kyllä. Saamme nähdä, eivätkö herrat de Witt nyt pysy rauhallisina.