Tuntiessaan tuon hehkun Rosa kävi yhtä kalpeaksi, ehkä kalpeammaksikin kuin oli ollut Buitenhofissa mestauspäivänä. Hän päästi vaikeroivan huokauksen, sulki kauniit silmänsä ja pakeni sykkivin sydämin, koettaen turhaan kädellään hillitä sen pamppailua.
Kornelius jäi yksin, lohtunaan vain Rosan tukan jättämä suloinen lemu, joka oli sekin joutunut vangiksi rautaristikkojen taakse.
Rosa oli paennut niin nopeasti, että oli unohtanut antaa Korneliukselle mustan tulpaanin sipulit.
XVI.
OPETTAJA JA OPPILAS.
Kuten on voitu huomata, ei Kornelius de Wittin kummipojan ollut onnistunut voittaa likimainkaan samassa määrin kunnon Gryphuksen, kuin hänen tyttärensä suosiota.
Loewesteinissä oli kaikkiaan viisi vankia. Päällysmiehen toimi ei siis ollut vaikea täyttää, ja se olikin annettu Gryphukselle etupäässä hänen vanhojen päiviensä turvaamiseksi.
Mutta tuon arvoisan vartijan mielikuvituksissa hänen toimensa merkitys kasvoi määrättömiin. Korneliuksen laski hän ensi luokan pahantekijöihin. Hän oli siis vaarallisin hänen vangeistansa. Hän piti silmällä jokaista hänen tointansa, lähestyi häntä vain kasvot vihaisina ja antoi hänen kaikin tavoin tuntea seuraukset kammottavasta kapinoimisestaan lempeää maaherraa kohtaan.
Hän tuli kolmasti päivässä Korneliuksen huoneeseen, odottaen aina tapaavansa hänet jostakin pahanteosta. Mutta Kornelius ei enää välittänyt kirjeenvaihdostakaan, saatuaan kirjeenvaihtajansa luokseen. Yksin sekin on luultavaa, että jos Korneliukselle olisi suotu vapaus ja annettu lupa mennä minne ikinä halusi, vankila, jossa Rosa ja hänen sipulinsa olivat, olisi ollut hänestä mieluisampi kuin mikään muu olopaikka ilman Rosaa ja sipuleja.
Rosa oli luvannut tulla joka ilta kello yhdeksän juttelemaan rakkaan vangin kanssa, ja kuten olemme nähneet oli hän jo ensi iltana pitänyt lupauksensa.