— Tarkkaan parhaani mukaan.
— Kuutamo-öinä… Voitteko te nähdä puutarhaan, rakas lapseni?
— Makuuhuoneeni akkuna on sinnepäin.
— Hyvä. Kuutamo-öinä pidätte silmällä, tuleeko sinne muurin raoista rottia. Rotat ovat pelättäviä nakertajia, ja olen kuullut onnettomain tulpaaninviljelijäin katkeralla mielellä parjaavan Noaa siitä, että hän otti rottaparinkin mukaansa arkkiin.
— Pidän puutarhaa silmällä. Ja jos näen siellä kissoja tai rottia…
— Mietimme sitten mitä on tehtävä. Mutta sitten on vielä olemassa muuan vihollinen, — van Baerle oli vankilassa käynyt epäluuloiseksi —, on vielä muuan vihollinen, vaarallisempi kuin kissat ja rotat!
— Ja mikä eläin se on?
— Ihminen! Moni varastaa floriinin, pannen vapautensa alttiiksi tuon turhanpäiväisen rahamäärän takia, — onhan silloin paljoa enemmän syytä varastaa sadantuhannen floriinin arvoinen tulpaaninsipuli.
— Ei kukaan muu ole pääsevä puutarhaan kuin minä.
— Lupaatte sen?