— Ei, hän katuu tekoaan.
— Mutta hänen katumuksensa on liian myöhäinen.
— Tuo katumus ei tullut aivan itsestään.
— Mistäs sitten?
— Jospa tietäisitte, kuinka hänen ystävänsä häntä nuhteli!
— Vai niin! Herra Jakob ei siis lähde lainkaan luotanne?
— Hänellä ei näytä olevan pienintäkään aikomusta lähteä.
Ja Rosa hymyili tavalla, joka karkotti Korneliuksen otsalta tuon pienen mustasukkaisuuden varjon, joka siinä oli näkynyt.
— Mitä nyt sitten oikein on tapahtunut? kysyi vanki.
— Ystävänsä kysymysten johdosta isäni kertoi illallispöydässä tulpaanistanne — tai oikeammin sanoen sipulistanne — ja kerskaili urotyöstä, jonka oli suorittanut murskatessaan sen mäsäksi.