Ja sulkiessaan oven hän lausui:
— Tulen heti, Jakob ystäväni!
Ja Gryphus poistui, vieden mukanaan Rosan ja jättäen yksinäisyyteen ja surunsa valtaan Korneliuksen, joka mumisi:
— Sinä olet surmannut minut, vanha teloittaja! Tästä en voi enää toipua!
Ja vanki parka olisi varmasti sairastunut, ellei kaitselmus surujen vastapainoksi olisi suonut hänelle tuota lohtua, joka oli nimeltään Rosa.
Illan tultua tyttönen palasi.
Hän ilmoitti heti aluksi, ettei hänen isänsä vastedes estäisi Korneliusta viljelemästä kukkia.
— Ja mistä te sen tiedätte? kysyi vanki surumielisesti.
— Hän sanoi sen itse.
— Pettääkseen minut.