Vastaamatta mitään vangin puolustukseen Rosa jatkoi:
— Teidän käytyänne levottomaksi tuon ihmisen takia, joka oli seurannut minua puutarhaan ja jonka tunsin Jakobiksi, minä kävin vielä levottomammaksi kuin te. Menettelin siis siten kuin olitte käskenyt, seuraavana päivänä sen jälkeen kuin viimeksi kävin luonanne, ja jolloin te sanoitte…
Kornelius keskeytti hänet.
— Pyydän vielä kerran anteeksi, Rosa, huudahti hän. — Nuo sanani olivat mielettömiä. Olen jo pyytänyt anteeksi ja pyydän vielä kerran! Ettekö sitten aio koskaan enää leppyä!
— Seuraavana päivänä, jatkoi Rosa, — menin minä puutarhaan, muistaen mitä olitte sanonut … muistaen kuinka olitte kehottanut minua salajuonella hankkimaan tietoa siitä, tarkoittiko tuon inhottavan miehen ihailu minua vai tulpaania.
— Olette oikeassa, hän on todella inhottava… Tehän vihaatte myöskin tuota ihmistä?
— Vihaan toden totta, sanoi Rosa, — sillä hän on syypää viime viikolla kestämiini kärsimyksiin!
— Oi, te olette siis myöskin kärsinyt, Rosa? Kiitän teitä noista sanoistanne!
— Tuon onnettoman illan jälkeisenä päivänä, jatkoi Rosa, — menin siis puutarhaan, ja astellessani kohden lavaa, johon aioin istuttaa tulpaanin, katsahdin tuon tuostakin taakseni, nähdäkseni seuraisiko minua joku, kuten edellisellä kerralla.
— Ja kuinka oli? kysyi Kornelius.