Aluksi oli hän onnistunut yhtä hyvin Rosaan nähden. Tosin hän ei ollut voittanut Rosan myötätuntoa, vaan hän oli tyttösestä aina tuntunut peräti vastenmieliseltä, mutta puhumalla hänelle avioliitosta ja intohimoisesta rakkaudesta poisti hän kaikki hänen epäluulonsa.
Olemme nähneet, kuinka hän varomattomasti seuraamalla Rosaa puutarhaan oli paljastanut hänelle aikeensa, ja kuinka Korneliuksen vaistomainen pelko oli saattanut heidät olemaan varuillaan hänen suhteensa.
Se, mikä ennen kaikkea oli herättänyt vangin levottomuuden, oli Jakobin kiihkeä viha hänen kuullessaan tuhotusta sipulista.
Jakobin raivo oli tuona hetkenä ollut sitä suurempi, kun ei hän voinut varmaan tietää, oliko Korneliuksella lainkaan toista sipulia, jos hän otaksuikin niin olevan.
Silloin hän alkoi vakoilla Rosaa, sekä puutarhassa että sisällä.
Mutta kun hän sisällä seurasi häntä pimeässä ja paljain jaloin, ei häntä nähty, ei kuultu.
Ainoa kerta oli tuo, jolloin Rosa oli ollut näkevinään varjon kiitävän porraskäytävää pitkin.
Mutta silloin oli Boxtel jo kuullut tarpeeksi, vangin omasta suusta oli hän kuullut, että toinen sipuli todella oli olemassa.
Annettuaan Rosan juonen pettää itsensä, kun tämä oli ollut kaivavinaan sipulin maahan, ja arvaten kepposen keksityksi sitä varten että hän joutuisi ansaan, hän kävi entistä varovammaksi ja jatkoi peliään pingottaen älynsä äärimmilleen, päästäkseen selville muitten puuhista, joutumatta itse ilmi.
Hän näki Rosan vievän suuren fajanssiruukun isänsä keittiöstä omaan huoneeseensa.