— Minä sanon teille, Rosa, että minä hajoitan koko tämän vankilan kivi kiveltä!
Ja tuo onneton, jonka voimat viha kasvatti kymmenkertaisiksi, jyskytti ovea molemmin käsin, välittämättä siitä että melu saattoi kiertoportaat voimakkaasti kajahtelemaan.
Kauhistunut Rosa koetti turhaan tyynnyttää tuota raivokasta mielenpurkausta.
— Vakuutan että tapan tuon Gryphus konnan, huusi van Baerle. — Vuodatan hänen verensä kuiviin, kuten hän vuodatti mustan tulpaanin veren.
Onneton näytti olevan menettämäisillään järkensä.
— Niin kyllä, niin kyllä, sanoi Rosa vavisten, — mutta tyyntykää! Minä noudan avaimet, minä avaan oven, mutta tyyntykää, ystäväni, tyyntykää!
Hän vaikeni. Ulvahdus, jonka hän kuuli edessään, keskeytti hänen puheensa.
— Isäni! kirkaisi Rosa.
— Gryphus! karjaisi van Baerle. — Tuo konna!
Gryphus vanhus oli melun kestäessä noussut portaita ylös, heidän kuulemattaan hänen askeltaan.