— Siksi että van Baerle ei suostu luovuttamaan tai polttamaan noita papereita ilman nimenomaista käskyä.
— Mutta voitko kirjoittaa, rakas ystäväni? kysyi Jan, silmäillen hänen poltettuja ja runneltuja käsiänsä.
— Jospa minulla vain olisi mustetta ja kynä, niin saisit nähdä, sanoi Kornelius.
— Minulla on lyijykynä.
— Onko sinulla myöskin paperia, sillä minulle ei ole jätetty mitään sellaista.
— Tässä on raamattu. Repäise siitä ensi lehti.
— Hyvä.
— Mutta voineekohan kirjoitustasi lukea?
— Saammepa nähdä! sanoi Kornelius katsoen veljeensä. — Nämä sormet, joita kiduttajan kynttilä ei ole voinut tuhota, tahtoni, joka on voittanut tuskan, ponnistavat yhdistetyin voimin, ja voit olla varma, veljeni, että noissa piirteissä ei ole ilmenevä vavahdustakaan.
Ja Kornelius otti kynän ja kirjoitti.