— Kuulkaamme, mitä hänellä on sanottavaa. Minä olen maan ylin tuomari, minä tutkin ja ratkaisen tuon asian.
— Niin on siis kaipaamani kuningas Salomo löydetty, lausui van Systens, näyttäen kumartaen tietä.
Prinssi yritti astua huoneeseen hänen ohitsensa, mutta peräytyi äkkiä ja lausui:
— Menkää te edeltä ja nimittäkää minua vain herraksi.
He menivät työhuoneeseen.
Rosa seisoi yhä entisellä paikallaan, nojaten akkunaan ja katsoen ulos puutarhaan.
— Vai friisitär! sanoi prinssi nähdessään Rosan kultakypärin ja punaisen hameen.
Rosa käännähti puhetta kuullessaan, mutta havaitsikaan tuskin prinssiä, joka istuutui huoneen pimeimpään nurkkaan.
Kuten voi käsittää, oli hänen huomionsa kiintynyt tuohon tärkeään henkilöön, joka oli van Systens nimeltään, eikä suinkaan vaatimattomaan muukalaiseen, joka tuli huoneeseen talonisännän jälkeen ja varmaankin oli aivan vähäpätöinen olento.
Vaatimaton muukalainen otti kirjan ja kehotti viittauksella van Systensiä alkamaan kuulustelun.