Muukalaisen viitattua uudelleen, kävi van Systens myöskin istumaan, ja onnellisena ja ylpeänä hänelle suodusta merkityksestä hän lausui:
— Lapseni, te lupaatte mustaa tulpaania koskevaan asiaan nähden täysin pysyä totuudessa?
— Lupaan.
— No hyvä, esittäkää siis asianne tämän herran kuullen. Hän on puutarhayhdistyksen jäseniä.
— Mutta mitä sanoisinkaan enää sen lisäksi, mitä jo olen sanonut?
— Mitä te siis minulta pyydätte?
— Uudistan äskeisen pyyntöni.
— Minkä sitten?
— Että antaisitte herra Boxtelin tulla tänne tulpaaneineen. Ellei se ole minun, sanon sen rehellisesti. Mutta jos tunnen sen omakseni, vaadin sen takaisin, vaikka olisin pakotettu menemään hänen ylhäisyytensä maaherran eteen todisteineni.
— Teillä on siis todisteita, kaunis lapseni?