— Voi minua kurjaa, vaikeroi Boxtel, — olen hukassa!
— Tämä tulpaani, jatkoi prinssi, — on siis nimitettävä kasvattajansa mukaan, on merkittävä kukkasluetteloihin nimellä Tulipa nigra Rosa Barlaensis, siksi että tämän nuoren tytön nimi hänen mentyään naimisiin on oleva van Baerle.
Ja Vilhelm otti Rosan käden ja laski sen erään kalpean miehen käteen. Huumaantuneena, mieletönnä ilosta oli tämä vaipunut maaherran valtaistuimen juurelle ja kiitti vuoroin prinssiä, morsiantaan ja Jumalaa, joka sinitaivaalta hymyillen katseli kahta onnellista sydäntä.
Samassa vaipui puheenjohtaja van Systensin jalkojen juureen eräs toinen mies, mutta peräti toisenlaisten tunteiden vallassa.
Nähdessään toiveensa tuhotuiksi, oli Boxtel mennyt tainnoksiin.
Hänet nostettiin maasta ja hänen valtasuontaan ja sydäntään tutkittiin. Hän oli kuollut.
Muutoin ei tuo tapahtuma liioin häirinnyt juhlaa, kun ei puutarhayhdistyksen puheenjohtaja enempää kuin prinssikään kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
Kornelius peräytyi kauhistuneena. Hän oli tuntenut tuon varkaan, vale-Jakobin, naapuriksensa Isak Boxteliksi, jota ei viattomuudessaan ollut hetkeäkään epäillyt vikapääksi niin katalaan tekoon.
Muutoin oli Boxtelille onneksi, että Jumala salli halvauksen kohdata häntä niin oikeaan aikaan, vapauttaen hänet siten näkemästä lisää tuollaisia hänen ylpeydelleen ja ahneudelleen tuskallisia seikkoja.
Torvien soidessa läksi kulkue jälleen liikkeelle, muutoin ennallaan, paitsi että Boxtel siitä puuttui ja että Kornelius ja Rosa riemukkaina kulkivat siinä rinnan, käsi kädessä.