— Kiitän sinua hyvästä tahdostasi, ystäväni. Halu auttaa on teon arvoinen! Sinä olisit tahtonut pelastaa meidät, ja Jumalan silmissä se on yhtä kuin jos se olisi sinulle onnistunutkin.
— Katsokaa, sanoi portinvartija, — näettekö noita tuolla?
— Aja täyttä laukkaa tuon ryhmän ohi, huusi Jan kuskille, — ja käännä vasemmalla olevalle kadulle. Se on meille ainoa pelastumisen mahdollisuus.
Ryhmän, josta Jan puhui, olivat alkuaan muodostaneet nuo kolme ennen mainitsemaamme henkilöä, mutta Janin keskustellessa portinvartijan kanssa oli heihin liittynyt seitsemän tai kahdeksan henkilöä lisäksi.
Uusilla tulokkailla oli ilmeisesti vihamielisiä aikeita vaunuja kohtaan.
Nähdessään hevosten lähenevän täyttä laukkaa, he asettuivat keskelle tietä heilutellen käsivarsiaan keppi kädessä ja huutaen: — Seis! seis!
Kuski puolestaan kumartui heitä kohden ja lyödä sivallutti heitä piiskallaan.
Ajopelit ja ihmiset törmäsivät yhteen.
Veljekset eivät vaunujen sisästä voineet nähdä mitään. Mutta he tunsivat hevosten kavahtavan pystyyn ja sitten tuikean sysäyksen. Vaunut pysähtyivät silmänräpäykseksi, mutta kulkivat sitten pyöreän ja pehmeän esineen ylitse, joka tuntui olevan maahan suistunut ihmisruumis, ja sadatusten sinkoillessa jatkui kulku edelleen.
— Pelkään että olemme saaneet onnettomuutta aikaan, sanoi Kornelius.