— Olen kyllä, herra van Spennen, vastasi Kornelius, kohteliaasti tervehtien tuomariansa, — ja te tiedätte sen myöskin varsin hyvin.
— Luovuttakaa siis meille nuo salavehkeilyjä käsittelevät paperit, jotka teillä on hallussanne.
— Salavehkeilyjä? toisti Kornelius, perin ihmeissään tuosta tuimasta puhuttelusta.
— Ei maksa vaivaa teeskennellä hämmästystä!
— Vakuutan teille, herra van Spennen, lausui nyt Kornelius, — etten lainkaan käsitä tarkoitustanne.
— Koetan siis auttaa teidät jäljille, tohtori, lausui tuomari. — Luovuttakaa meille ne paperit, jotka petturi Kornelius de Witt viime tammikuussa jätti huostaanne.
Asia rupesi selvenemään Korneliukselle.
— No niin, no niin! lausui van Spennen. — Näen että muistinne alkaa selvetä, eikö totta?
— Kyllä. Mutta te sanoitte noiden paperien käsittelevän salavehkeilyjä, ja sellaisia papereita minulla ei ole hallussani.
— Vai kiellätte sen?