Niiden keskellä, jotka kiiruhtivat eniten, ensi raivo sydämessä ja mieli hämmennyksissä kunnon Tyckelaer, johon oranialaiset vetosivat rehellisyyden, kansalaiskunnon ja kristillisen rakkauden esikuvana.
Tämä kunnon konna kertoi, koristaen esitystään järkensä ja mielikuvituksensa ihanimmilla kukkasilla, mille koetuksille Kornelius de Witt oli saattanut hänen rehellisyytensä, mitä summia hän oli hänelle tarjonnut, mitä pirullisia juonia hän oli keksinyt salamurhan helpottamiseksi.
Ja jokainen hänen lauseensa sai kiihkeästi kuuntelevan kansan huutamaan ilmi rakkautensa Vilhelm prinssiä kohtaan ja raivonpurkauksin uhkaamaan de Witt veljeksiä.
Ja nyt ryhtyi kansa parjaamaan puolueellisia tuomareita, jotka muitta mutkitta päästivät pakoon sellaisen inhottavan pahantekijän kuin tuon Kornelius konnan.
Ja jotkut kiihottajat toistivat matalalla äänellä:
— Hän lähtee tiehensä! Hän karkaa käsistämme!
Ja toiset siihen vastasivat:
— Laiva odottaa häntä Scheveningenissä, ranskalainen sotalaiva! Tyckelaer on sen nähnyt!
— Kunnon Tyckelaer! Kelpo Tyckelaer! huusi kansanjoukko yhteen ääneen.
— Sitä paitsi, lausui ääni joukosta, — pakenee myöskin Jan, joka on yhtä suuri petturi kuin veljensäkin, yhdessä hänen kanssaan.