Sillä välin odotti Vilhelm Oranialainen, käyttäen kaikkia vallassaan olevia keinoja, että häntä jumaloiva kansa toimittaisi nuo veljekset hänelle maaherranistuimen astinlaudaksi.
Siis — kuten luvun alussa mainitsimme — 20 p. elokuuta 1672 riensi koko kaupunki Buitenhofia kohden, katsomaan Kornelius de Wittin lähtöä maanpakoon ja tarkkaamaan mitä jälkiä kidutus oli jättänyt tuohon ylvääseen mieheen, joka niin hyvin tunsi Horatiuksen teokset.
Kiiruhtakaamme lisäämään ettei kaikkia tuossa ihmisjoukossa vetänyt Buitenhofiin vain viaton halu katsella odotettavaa näytelmää, vaan että moni halusi siinä esittää osaa, joka hänen mielestään tähän saakka oli esitetty varsin huonosti.
Tarkoitamme teloittajan osaa.
Vielä oli joukossa sellaisiakin, joilla ei ollut aivan niin vihamieliset aikeet kuin edellämainituilla, vaan jotka vain halusivat ylpeytensä tyydytykseksi nähdä tomussa henkilön, joka on kauan ollut ylennettynä.
Eiköhän tuo peloton Kornelius de Witt nyt ollut masentunut, kidutuksesta heikontunut, mietiskeli moni. Varmaankin saataisiin hänet nähdä kalpeana, verta vuotavana, mieli häpeän vallassa!
Sepä vasta olisi tuottanut voitonriemua porvaristolle, joka tunsi häntä kohtaan kateutta vielä kiihkeämpää kuin kansa. Mikä kunnon haagilainen olisi voinut kieltäytyä sellaisesta nautinnosta!
Ja lisäksi, tuumiskelivat oranialaiset kiihottelijat, taitavasti sekaantuneina ihmisjoukkoon, jota toivoivat mielensä mukaan voivansa käyttää viiltävänä tai murskaavana aseena, voisi kenties matkalla Buitenhofista kaupunginportille tarjoutua sopiva tilaisuus heittää hiukan lokaa ja kenties muuan kivikin tuota Puttenin rantavoutia kohden, joka ei muutoin kuin »väkivallan pakottamana» ollut suonut Oranian prinssille maaherrantointa ja lisäksi vielä oli tahtonut hänet murhauttaa.
Ja jos meneteltäisiin oikein ja oltaisiin rohkeita, lisäsivät Ranskan kiihkeät viholliset, niin ei Kornelius de Wittiä lainkaan päästettäisi maanpakoon, sillä kaupungista päästyään hän tietysti jälleen jatkaisi salavehkeilyään Ranskan kanssa ja eläisi markiisi de Louvois'n rahoilla yhdessä petturimaisen veljensä Janin kanssa.
Voihan hyvin ymmärtää että tuollaiset mietteet saattavat ihmiset pikemmin juoksemaan kuin kävelemään. Siinä siis syy, miksi Haagin asukkaat kiisivät niin nopeasti Buitenhofia kohden.