Itse asiassa olikin Kornelius, Boxtelin ollessa vuoteessaan, käynyt puutarhassa, ottanut sieltä sipulin ja jakanut sen kolmeen osaan.
Boxtel ei voinut irroittautua tuosta paikasta. Hän oli penkonut maan ylösalaisin kymmenen neliöjalan alalla.
Lopuksi täytyi hänen uskoa onnettomuuteensa.
Mieletönnä vihasta hän palasi tikapuilleen, nousi yli muurin, nosti tikapuut jälkeensä, heitti ne omaan puutarhaansa ja hyppäsi itse niiden jälkeen maahan.
Äkkiä välähti viimeinen toivon säde hänen mieleensä.
Sipulit olivat varmaankin kuivatushuoneessa!
Hänen tarvitsi vain mennä kuivatushuoneeseen, kuten oli mennyt puutarhaan, ja siellä hän oli ne löytävä.
Tämä tehtävä ei ollut vaikeampi kuin edellinenkään.
Kuivatushuoneessa oli avattavat akkunat. Kornelius van Baerle oli aamulla itse avannut ne, eikä kukaan ollut ajatellutkaan niiden sulkemista.
Nyt oli siis vain tarpeen hankkia kyllin pitkät tikapuut, — kahdentoista jalan pituisten asemesta kahdenkymmenen jalan pituiset.