Gryphus valmistautui nyt siis viemään kummipojan kummin huoneeseen.
Matkallaan tuohon huoneeseen epätoivoinen tulpaaninviljelijä ei kuullut muuta kuin koiran haukuntaa, ei nähnyt muuta kuin nuoren tytön kasvot.
Koira tuli esiin muuriin koverretusta komerostaan nuuskimaan Korneliusta, tunteakseen hänet saadessaan käskyn repiä hänet palasiksi.
Nuori tyttö oli, kuullessaan käsipuun narahtelevan vangin siihen raskaasti nojatessa, avannut porraskäytävän vieressä olevan huoneensa oven. Lamppu, jota hän piti oikeassa kädessään, valaisi hänen raikkaat viehkeät kasvonsa ja tuuhean vaalean kiharatukkansa. Vasemmalla kädellään veti hän valkoista yöpu'intansa kokoon yli rinnan, sillä vangin odottamaton tulo oli herättänyt hänet iltaunestaan.
Siinäpä olis ollut arvokas aihe mestari Rembrandtin siveltimelle! Kiertoportaat lyhdyn punertavassa valossa, niiden yläpäässä synkkä vanginvartija ja surumielinen Kornelius kumartuneena kaidepuun ylitse katsoakseen alas, ja alhaalla kamarin ovella kirkkaassa valaistuksessa nuoruudenhempeyttä uhkuva Rosa, tehden häveliään liikkeensä, joka ei sentään näytä täysin täyttävän tarkoitustaan, sillä ylempänä seisovan Korneliuksen alakuloinen katse kiintyy kuin epämääräisellä hyväilyllä tyttösen pyöreihin valkoisiin olkapäihin.
Ja portaitten alapäässä, missä yksityiskohdat häipyvät pimeään, peto kiiluvine silmineen ja kalisuttaen ketjuaan, jonka renkaat Rosan lampun ja Gryphuksen lyhdyn yhtynyt valo saattaa hohtoisina kimmeltämään.
Mutta sitä surumielistä ilmettä mestari ei olisi voinut samalla kertaa kuvata taulussaan, joka levisi Rosan kasvoille hänen nähdessään kauniin nuoren miehen kalpeana nousevan hitaasti portaita ylös ja käsittäessään isänsä lausuneen hänelle kammottavat sanansa:
— Vien teidät sukukammioon!
Tuo esittämämme näytelmä kesti hetkisen vain, paljoa vähemmän aikaa kuin me olemme tarvinneet kuvaamiseen. Sitten jatkoi Gryphus matkaansa, Korneliuksen täytyi seurata häntä, ja viisi minuuttia myöhemmin hän saapui kammioon, jota meidän ei tarvitse kuvata, koska lukija tuntee sen jo ennestään.
Viitattuaan sormellaan vuoteeseen, jossa oli niin paljon kärsinyt tuo marttyyri, jonka sielu oli tänään palannut Jumalan tykö, Gryphus otti lyhtynsä ja poistui.