Hän avasi oven, uhkaillen kauheilla sadatuksilla vankia, joka häiritsi häntä luvattomalla ajalla.
— No, mutta tämäpä vasta! Onko tämä uusi de Witt hullu! Noilla de Witteillä on paholainen nahkassaan!
— Tulkaa, tulkaa, sanoi Kornelius, tarttuen hänen käsivarteensa ja vetäen hänet akkunan luo, — mitä merkitsee tuo mitä tuolta olen lukenut?
— Mistä sitten?
— Tuolta levyltä!
Ja kalpeana, vavisten ja huohottaen hän osotti torin takana olevassa hirsipuussa nähtävää kyynillistä kirjoitusta.
Gryphus tyrskähti nauruun.
— Kas vain, kas vain! virkahti hän. — Olette siis itse lukenut sen! Siinä näette, rakas herra, mihin joutuu antautuessaan salavehkeisiin Oranian prinssin vihollisten kanssa.
— Herrat de Witt on murhattu! mumisi Kornelius hiki otsalla ja vaipui vuoteelle, kädet herpoutuneina ja silmät ummessa.
— Herroja de Witt on kohdannut kansan tuomio, lausui Gryphus. — Sanotteko te sitä murhaamiseksi? Minä nimittäisin sitä tuomion täytäntöönpanoksi.