KAHDESYHDEKSÄTTÄ LUKU
Ylipäällikön kolme kenraaliluutnanttia
Atos ja Aramis eivät olleet ratsastaneet sataakaan askelta, kun heidät pidättivät katusululle asetetut etuvartijat, jotka kysyivät heiltä tunnussanaa. He olivat vastanneet olevansa menossa ilmoittamaan tärkeätä sanomaa herra de Bouillonille, ja etuvartio oli tyytynyt toimittamaan heidän matkaansa saattolaisen, muka oppaaksi ja pääsyn helpottajaksi, vaikka hänen oli määrä pitää heitä valppaasti silmällä.
Hôtel de Bouillonia lähestyessään he kohtasivat kolmimiehisen ratsastajaryhmän, joka oli selvillä tunnussanoista, sillä he kulkivat ilman opasta ja saattuetta, ja katusululle saapuessaan heidän tarvitsi vain vaihtaa muutamia sanoja vartion kanssa, jotta heidän annettiin heti pitkittää matkaansa, niin suurta kohteliaisuutta osoittaen kuin heidän arvoasemalleen näytti kuuluvankin. Heidät nähdessään Atos ja Aramis pysähtyivät.
"Kas, kas!" virkahti Aramis; "näetkö, kreivi?"
"Kyllä", vastasi Atos.
"Mitä sanot noista kolmesta ratsumiehestä?"
"Mitä sanot sinä, Aramis?"
"Että he ovat meidän miehemme."
"Et erehdy; tunsin ihan hyvin herra de Flamarensin."