Rochefort meni edellä. Kaikki ovet avautuivat hänelle ja hänen molemmille ystävilleen. Heidän tullessaan oli herra de Beaufort istuutumaisillaan pöytään. Illan monet hommat olivat tähän asti viivyttäneet hänen ateriaansa, mutta tärkeästä toimituksesta huolimatta oli prinssi tuskin kuullut Rochefortin ilmoittamat kaksi nimeä, kun hän heti nousi tuoliltaan, jota oli ollut siirtämässä pöydän ääreen, ja astui vilkkaasti ystävyksiä vastaan.
"Ah, hitto, olkaa tervetulleita, messieurs!" puheli hän. "Otattehan osaa illalliseeni? Boisjoli, ilmoita Noirmontille, että minulla on kaksi pöytäkumppania. Tunnette kai Noirmontin, messieurs? Hän on hovimestarini, ukko Marteaun seuraaja, joka leipoi ne oivalliset piirakat, muistattehan. Boisjoli, pyydä häntä lähettämään joku sellainen valmisteensa, muttei ihan samaa lajia kuin hän paistoi La Ramée-rukalle. Nyt, Jumalan kiitos, emme enää tarvitse nuoratikkaita, tikareita tai suukapuloita!"
"Monseigneur", esteli Atos, "älkää meidän takiamme vaivatko kuuluisaa hovimestarianne, jonka monet erilaiset lahjat me tunnemme. Teidän korkeutenne luvalla puhuen on meillä tänä iltana ainoastaan kunnia kysyä, kuinka voitte, ja pyytää määräyksiänne."
"Mitä vointiini tulee, niin näette, että jakselen oivallisesti, messieurs. Terveys, joka on kestänyt viisi vuotta vankeutta herra de Chavignyn seurassa, pystyy uhmaamaan kaikkea. Mitä määräyksiini tulee, niin tunnustanpa kautta kunniani, että minun on kovin vaikea antaa teille mitään ohjeita, kun jokainen määräilee täällä, jos tällaista menoa jatkuu, niin heitän kaiken johtelun sikseen."
"Teidän korkeutenne on luonnollisesti hyvin tyytymätön tuollaiseen peliin?" sanoi Atos iskien silmää Aramille.
"Tyytymätönkö, kreivi? Sanokaa pikemmin, että minun korkeuteni on raivostunut. Siinä määrin, kuulkaa, — sanon sen teille, mutta muille en siitä hiiskuisi, — siinä määrin, että jos kuningas tunnustaisi tehneensä minulle vääryyttä, kutsuisi takaisin maanpaosta äitini ja antaisi minulle isäni amiraaliarvon, joka oli luvattu minulle hänen kuollessaan, niin melkeinpä en olisi haluton kasvattamaan koiria, opettaakseni niitä ilmoittamaan, että Ranskassa on vielä suurempiakin varkaita kuin herra Mazarin."
Atos ja Aramis eivät nyt ainoastaan iskeneet silmää toisilleen, vaan hymyilivätkin; vaikka he eivät olisikaan tavanneet Châtillonia ja Flamarensia, olisivat he silti arvanneet, että nämä olivat käyneet täällä. Sentähden eivät he hiiskuneet sanaakaan siitä, että Mazarin oli Pariisissa.
"Monseigneur", lausui Atos, "asiamme on toimitettu. Teidän korkeutenne luokse näin myöhäisenä hetkenä saapuessamme oli tarkoituksenamme ainoastaan osoittaa kiintymystämme ja ilmoittaa teille että me olemme teidän käytettävissänne uskollisimpina palvelijoinanne."
"Uskollisimpina ystävinäni, messieurs, uskollisimpina ystävinäni, sen olette todistaneet; ja jos koskaan pääsen sovintoon hovin kanssa, niin toivon saavani teidät vakuutetuiksi siitä, että minäkin olen jäänyt teidän ystäväksenne, niinkuin noiden toistenkin herrojen — mikä peijakas niiden nimi olikaan … d'Artagnan kai, ja Portos?"
"D'Artagnan ja Portos."