"Niin, minä hänet ilmoitin, ja muistan hänen nimensä aivan hyvin. Tunnetteko hänet, monsieur?" lisäsi Bazin Aramiiseen kääntyen.
"Luulen tuntevani."
"Sitä en voi minä sanoa", pitkitti Bazin, "sillä hän oli kääriytynyt niin visusti levättiinsä, että minä en mitenkään saanut edes vilahdukselta nähdyksi hänen kasvojaan. Mutta minä menen ilmoittamaan teidät, ja tällä kertaa minulla kenties on parempi onni."
"Ei ole tarvis", peruutti Aramis; "me luovumme täksi iltaa toivomuksestamme saada tavata koadjutoria, — vai mitä; Atos?"
"Miten vain haluat", vastasi kreivi.
"Niin, hänellä on peräti tärkeätä puheltavaa tuon herra de Bruyn kanssa."
"Mainitsenko hänelle herrain käynnistä?"
"Se olisi turha vaiva", arveli Aramis; "tule, Atos."
Ja ystävykset raivasivat tiensä palvelijaryhmän läpi ja poistuivat arkkipiispan palatsista, saattajanaan Bazin, joka antoi läsnäolijoille korkean käsityksen heidän arvoasemastaan, kumarrellessaan heille joka askeleella.
"No niin", kysyi Atos, kun hän ja Aramis istuivat veneessä, "alatko jo uskoa, hyvä ystävä, että me olisimme tehneet näille herrasmiehille häijyn kolttosen, jos olisimme siepanneet kiinni Mazarinin?"