"Voi!" huokasi Atos.
"Eikö sinullakin ole pari sanaa lausuttavana herra de Flamarensille?"
"Ystäväiseni", vastasi Atos, "olen tehnyt sellaisen päätöksen, etten enää paljasta miekkaani muulloin kuin ehdottoman pakon vaatiessa."
"Mistä asti?"
"Siitä saakka kun sivalsin tikarini."
"Kas, taaskin muisto herra Mordauntista! No niin, hyvä ystävä, puuttuu vain, että kärsit tunnonvaivoja hänen surmaamisestaan!"
"Hiljaa!" kielsi Atos laskien sormensa huulilleen ja hymyillen surumieliseen tapaansa; "älkäämme enää puhuko herra Mordauntista, — se tuottaisi meille onnettomuutta."
Ja Atos kannusti hevostaan Charentoniin päin, ratsastaen koko esikaupungin läpi ja sitten edelleen pitkin Fécampin laaksoa, joka oli mustanaan aseellisia kaupunkilaisia.
Sanomattakin on selvää, että Aramis seurasi häntä puolen hevosenmitan päässä.