Charentonin taistelu
Sitä mukaa kuin Atos ja Aramis pääsivät edemmäksi pitkin tietä plutoonittain aseteltujen eri osastojen ohitse, näkivät he kiilloitettuina välkkyvien haarniskain vaihtuvan ruosteisten aseitten sijalle ja musketinpiippuja kimmeltelemässä vanhojen pertuskain asemesta.
"Täällä lienee varsinainen taistelukenttä", virkkoi Aramis: "näetkö tuota ratsuväen osastoa, joka pysyttelee sillan edessä pistooleineen? Kas, varohan, nyt saapuu tykistö."
"Mutta mihin oletkaan vienyt meidät, ystäväiseni?" ihmetteli Atos. "Olen yltympärillä näkevinäni kasvoja, jotka kuuluvat kuninkaallisen armeijan upseereille. Eikö tuolta tule herra de Châtillon itse noiden kahden alemman upseerin kanssa?"
Ja Atos veti miekkansa, samalla kun Aramis laski kätensä pistoolikotelolle siinä oletuksessa, että hän oli tosiaan tunkeutunut pariisilaisten leirin rajojen yli.
"Hyvää päivää, messieurs", toivotti herttua lähestyen; "huomaan, että te ette käsitä, mitä on tekeillä, mutta pari sanaa selittää teille kaikki. Meillä on parhaillaan aselepo; pidetään neuvottelua; hänen korkeutensa prinssi sekä herrat de Retz, de Beaufort ja de Bouillon puhelevat politiikasta. On siis kaksi vaihtoehtoa: joko ei synny sovintoa, ja silloin tapaamme toisemme, chevalier, tai saadaan rauha solmituksi, ja silloin tulemme yhteen joka tapauksessa niin pian kuin olen päässyt eroon päällikkyydestäni."
"Monsieur", vastasi Aramis, "te esitätte aseman oivallisesti. Sallikaa minun vain tehdä teille eräs kysymys."
"Kernaasti, monsieur."
"Missä ovat valtuutetut?"
"Itse Charentonissa, toisessa rakennuksessa oikealla Pariisista päin lukien."