"Minun vankini! Kääntykää muuanne!" huusi hän.
Kaikki kolme ratsastajaa karauttivat liikkeelle.
Nuori mies oli vapissut ilosta, nähdessään jälleen isänsä. He nelistivät nyt rinnakkain, nuoren miehen vasen käsi Atoksen oikeassa.
Heidän päästyään kappaleen matkaa taistelukentältä kysyi Atos nuorukaiselta:
"Mitä tekemistä sinulla oli keskellä tulisinta kahakkaa, ystäväiseni? Minun mielestäni ei siellä ollut sinun paikkasi, kun et ollut paremmin aseistettu taistelua varten."
"Minun ei pitänytkään taistella tänään, monsieur. Olin saanut viedäkseni sanoman kardinaalille ja olin matkalla Rueiliin, kun näin herra de Châtillonin etenevän hyökkäykseen ja innostuin ryntäämään hänen vierellään. Silloin hän sanoi minulle, että kaksi pariisilaisarmeijan aatelismiestä etsi minua, ja toisen hän ilmoitti kreivi de la Fèreksi."
"Mitä! Sinä tiesit, että me olimme täällä ja tahdoit kuitenkin surmata ystäväsi, chevalierin?"
"En tuntenut herra chevalieria hänen varuksissaan", vastasi Raoul punehtuen, "vaikka minun olisi kyllä pitänyt hänet tuntea taitavuudestaan ja kylmäverisyydestään."
"Kiitos kohteliaisuudesta, nuori ystäväni", sanoi Aramis; "kyllä kuulee, kuka teille on antanut opetusta käyttäytymisessä. Mutta sanotte olevanne matkalla Rueiliin?"
"Niin."