Comminges kumarsi ja lähti. D'Artagnan seurasi häntä katseellaan samassa nöyrässä asennossaan ja sama alistuvaisuuden ilme kasvoillaan. Mutta tuskin oli ovi sulkeutunut kaartinkapteenin jälkeen, kun d'Artagnan syöksähti syleilemään Portosta niin riemastuneen näköisenä, että hänen tunteistaan ei voinut erehtyä.
"Kas, kas!" ihmetteli Portos; "mitä nyt? Oletko järjiltäsi, ystävä-parka?"
"Me olemme pelastettuja!" julisti d'Artagnan.
"Sitä en voi ollenkaan havaita", väitti Portos. "Päin vastoin huomaan, että me olemme kaikki vankina, Aramista lukuunottamatta, ja että meidän mahdollisuutemme päästä vapaalle jalalle ovat melkoisesti vähentyneet sitten kun Mazarin on saanut yhden rotan lisää loukkuunsa."
"Ei suinkaan, Portos veikkoseni; tämä rotanloukku vältti kahdelle, mutta se on liian heikko kolmelle."
"En ymmärrä vähääkään", päivitteli Portos.
"Se onkin turhaa", vastasi d'Artagnan. "Istuutukaamme pöytään ja kootkaamme voimia, sillä me tarvitsemme niitä tänä yönä."
"Mitäs siis teemme tänä yönä?" tiedusti Portos yhä enemmän ihmeissään.
"Lähdemme luultavasti matkalle."
"Mutta…"