"Niin, antakaahan kuulla", yhtyi d'Artagnan.
"Ensiksikin, suostutteko?" kysyi kardinaali.
"Selittäkää suunnitelmanne, monseigneur, niin saamme nähdä."
"Ottakaa huomioon, että olette vankeina, telkien takana."
"Te tiedätte hyvin, monseigneur", huomautti d'Artagnan, "että meillä on aina käytettävissämme viimeinen keino."
"Mikä sitten?"
"Se, että kuolemme yhdessä."
Mazarin värähti.
"Kuulkaa", hän sanoi; "käytävän päässä on ovi, johon minulla on avain, ja se johtaa puistoon. Ottakaa tämä avain ja lähtekää. Te olette ketteriä, voimakkaita, aseistettuja. Kun käännytte vasempaan, saavutatte sadan askeleen päässä puistoa ympäröivän muurin; kiivetkää sen yli, ja kolmella hyppäyksellä olette maantiellä ja vapaina. Nyt tunnen teidät kyllin hyvin tietääkseni, että vaikka teidät yllätettäisiinkin, ei se estäisi teitä pakenemasta."
"Hiisi vieköön, monseigneur", vastasi d'Artagnan, "olkoon menneeksi, se on selvää puhetta! Missä onkaan avain, jonka suvaitsette tarjota meille?"