D'Artagnan tunsi sananlaskun, että rauta on taottava kuumana ja hän ei ollut mies päästämään tilaisuutta käsistään. Hän laati täsmällisen ja taatun matkasuunnitelman, lähettäen ennakolta varahevosia Chantillyn kaupunkiin, ehtiäkseen Pariisiin viidessä tai kuudessa tunnissa. Mutta ennen lähtöään hän tuli ajatelleeksi, että järkevän ja kokeneen miehen olisi omituista antautua epätoivoiseen asemaan ja jättää varma taakseen.
— Totta tosiaan, — hän tuumi ollessaan juuri nousemaisillaan satulaan vaarallisen tehtävänsä aloittamiseksi, — Atos on jalomielisyydessään oikea romaanisankari. Portoksella on oivallinen, mutta herkkä mielenlaatu, ja Aramiilla on hieroglyfiset kasvot, — niitä on aina mahdoton lukea. Mitä saavatkaan aikaan nuo kolme ainesta, kun minä en ole pitämässä niitä koossa? … kardinaalin vapautuksen kenties. Mutta kardinaalin pelastuminen olisi meidän toiveittemme hukka, ja toiveemme ovat tähän saakka ainoana palkkiona kahdenkymmenen vuoden ponnistuksista, joihin verraten Herkuleen suurtyöt olivat kääpiön näperrystä.
Hän haki käsiinsä Aramiin.
"Sinä, hyvä d'Herblay", hän virkkoi, "olet ruumiillistettu frondelaisuus. Epäile siis Atosta, joka ei tahdo hoitaa kenenkään asioita, ei omiansakaan. Epäile vielä enemmän Portosta, joka pitää kreiviä jumalallisena olentona ja auttaisi mielellään häntä Mazarinin hellittämisessä hallustamme, jos tämä vain hoksaa vetistellä tai näytellä ritarillisuutta."
Aramis myhäili viekasta ja samalla päättäväistä hymyään.
"Älä pelkää mitään", tyynnytti hän; "minulla on ehtoni valvottavina. En työskentele omaksi hyväkseni, vaan muiden eduksi, ja pikku kunnianhimoni vaatii etupäässä oikeuden voittoa."
— Hyvä! — ajatteli d'Artagnan; — siltä taholta ei minun tarvitse olla huolissani.
Hän puristi Aramiin kättä ja lähti tapaamaan Portosta.
"Hyvä ystävä", hän haastoi, "sinä olet uurastanut minun kanssani onnemme perustamiseksi niin innokkaasti, että nyt ollessamme juuri korjaamaisillamme vaivojemme palkinnon olisi naurettavaa, jos antaisit Aramiin eksyttää itseäsi viekkaudellaan; se ei ole aina vapaata itsekkyydestä, kuten voimme sanoa näin kahden kesken. Samoin olisi tyhmää sinun ottaa vaikutuksia Atokselta; hän on ylväs ja omaa voittoaan tavoittamaton mies, mutta myöskin veltto luonteeltaan. Hän kun ei enää halua mitään itselleen, ei hän myöskään käsitä, että muilla voi olla toivomuksia. Mitä sanoisitkaan, jos kahdesta ystävästämme jompikumpi ehdottaisi sinulle, että Mazarinin annettaisiin mennä matkoihinsa?"
"Minä sanoisin nähneemme hänen sieppaamisessaan niin paljon vaivaa, ettei häntä niin vain lasketa livistämään."