"Mainiota, Portos! Ja oikeassa olisitkin, veikkonen, sillä hänen mukanaan hellittäisit parooniutesi, joka sinulla nyt on hallussasi, — siitä puhumattakaan, että Mazarin siten päästyään täältä hirttäisi sinut."
"Kas, niinkö luulet?"
"Olen varma siitä."
"Silloin surmaisinkin hänet mieluummin kuin laskisin hänet pakoon."
"Se olisi ainoa oikea menettely. Eihän käy laatuun, — sen käsität, — että me luullessamme hoitavamme omia asioitamme ajaisimmekin frondelaisten etuja, he kun muuten eivät kykene arvostelemaan valtiollisia kysymyksiä niinkuin me vanhat soturit."
"Älä ole ollenkaan hädissäsi, veikkonen", takasi Portos, "ikkunasta katselen lähtöäsi, kunnes katoat näkyvistä, ja sitten palaan kardinaalin oven eteen, sen lasioven, joka johtaa hänen huoneeseensa. Pidän silmällä kaikkea mitä siellä tapahtuu, ja vähäisimmästäkin epäiltävästä eleestä nitistän hänet."
— Oivallista! — ajatteli d'Artagnan; — siltä taholta luulen kardinaalia vartioittavan visusti.
Hän puristi Pierrefondsin herran kättä ja meni puhuttelemaan Atosta.
"Hyvä Atos", hän sanoi, "nyt lähden matkalle. Minun on vain huomautettava sinulle eräästä seikasta: sinä tunnet Itävallan Annan; Mazarinin vankeus on henkeni ainoana takuuna, — jos päästät hänet menemään, niin olen myyty mies."
"Ei tarvittaisi muuta kuin tämä vaikutin, hyvä d'Artagnan, taivuttamaan minua lujaksi vanginvartijaksi. Vakuutan sinulle kautta kunniani, että palatessasi tapaat kardinaalin täältä."