"No, vastatkaa!" vaati sama korskea ääni; "odotatteko häntä näiden ikkunain alla? Tulitteko tänne puolustamaan häntä?"
"En odota ketään", sanoi d'Artagnan, joka alkoi käydä kärsimättömäksi; "en aio puolustaa ketään muuta kuin itseäni, mutta puolustankin sitten urheasti, sen vakuutan."
"Hyvä!" käski ääni; "lähtekää siis täältä ja jättäkää paikka meille."
"Lähtisinkö täältä!" sanoi d'Artagnan, jonka suunnitelmia tämä vaatimus häiritsi; "se ei ole kovinkaan helppoa, kun minä ja ratsunikin olemme menehtymäisillämme väsymykseen, ellette ole halukas tarjoamaan minulle illallista ja yösijaa lähistöllä."
"Heittiö!"
"Hoi, herraseni!" virkkoi d'Artagnan; "säästäkää sanojanne, minä pyydän, sillä jos vielä kerran virkatte mitään tuollaista, niin sullon sen takaisin kurkkuunne, vaikka olisittekin markiisi, herttua, prinssi tai kuningas, kuuletteko!"
"Kas, kas!" vastasi päällikkö; "eipä voi erehtyä, — gascognelainen siinä varmasti puhuu, eikä hän siis ole meidän etsimämme. Yrityksemme on mennyt myttyyn täksi iltaa, poistukaamme. Me tapaamme jälleen, herra d'Artagnan", jatkoi päällikkö ääntänsä koroittaen.
"Niin, mutta silloin ei teillä ole samoja etuja", sanoi gascognelainen pilkallisesti, "sillä tavatessamme olette kenties yksinänne, ja varmaankin on silloin päivä."
"Hyvä on, hyvä on!" lausui ääni; "matkalle, hyvät herrat!"
Ja nurkuen ja sadatellen katosi joukkue pimeään, palaten Pariisiin päin.