Madame de Longueville tuli suostutelluksi. Frondelainen herttuatar oli niin lujasti vakuutettu kauniiden silmiensä voimasta, että hän ei epäillyt niiden vaikutusta Condén prinssiinkään, ja sen ajan juorupuheet kertovat, että hän ei siinä kohden luullutkaan liikoja tehostaan.
Erottuaan Aramiista Place Royalilla oli Atos lähtenyt madame de Chevreusen luo. Tämäkin oli suostuteltava frondetar, mutta vaikeampi saada vakuutetuksi kuin hänen nuori kilpailijattarensa, kun hänen hyväkseen ei ollut sovittu mitään ehtoja. Herra de Chevreusea ei ollut nimitetty minkään maakunnan kuvernööriksi, ja jos kuningatar olisi suostunut hänen huonekuntaansa kummiäidiksi, olisi se kunnia voinut kohdata ainoastaan lapsenlasta.
Jo ensimmäisestä rauhantekoa koskevasta sanasta rypistikin madame de Chevreuse silmäkulmiaan, ja vaikka Atos koetti mitä valaisevimmin osoittaa hänelle, että pitkällisempi sota oli mahdoton, puolsi hän yhä vihollisuuksien jatkamista.
"Kaunis ystävättäreni", lausui Atos, "sallikaa minun sanoa teille, että kaikki ovat jo kyllästyneet sotaan, — kaikki haluavat rauhaa, teitä ja kenties koadjutoria lukuunottamatta. Te toimitatte itsenne karkoitetuksi maanpakoon kuten edellisen kuninkaan aikana. Uskokaa minua, meiltä on jo jäänyt taaksemme onnistuvan vehkeilyn ikäkausi, ja teidän kauniiden silmienne ei sovi himmentyä itkuun Pariisin kaipuussa, pääkaupunkimme, missä on aina kaksi kuningatarta niin kauan kuin te pysytte täällä."
"Oh", huudahti herttuatar, "jollen voi yksinäni käydä sotaa, niin voin kuitenkin kostaa tuolle kiittämättömälle kuningattarelle ja kunnianhimoiselle suosikille, ja … niin totta kuin olen herttuatar, minä kostan!"
"Madame", vetosi Atos, "minä rukoilen, älkää tuottako vastuksia herra de Bragelonnen tulevaisuudelle; hän on nyt hyvällä tolalla, hänen korkeutensa prinssi tahtoo hänen parastaan, hän on nuori, antakaamme nuoren kuninkaan tarttua valtikkaan. Voi, suokaa anteeksi heikkouteni, madame, — on hetkiä, jolloin ihminen virkoaa uuteen eloon ja nuortuu lapsissaan!"
Herttuatar hymyili puolittain hellästi, puolittain ivallisesti.
"Kreivi", hän sanoi, "minä pelkään, että teidät on voitettu hovipuolueen mieheksi. Eikö teillä ole jotakin sininauhaa taskussanne?"
"Kyllä, madame", myönsi Atos, "minulla on Sukkanauhan ritarikunnan merkki, jonka sain Kaarlo-kuninkaalta muutamia päiviä ennen hänen kuolemaansa."
Kreivi puhui totta; hän ei ollut kuullut Portoksen tekemästä pyynnöstä eikä tiennyt muusta kunniamerkistä.