"Pois tieltä, mordioux!" karjaisi d'Artagnan; "tilaa!"
Pistoolia ja isoa säilää pitelevä mies kohotti päätänsä sen äänen kuullessaan, mutta se oli jo myöhäistä: d'Artagnanin survaisu oli osunut, miekka oli lävistänyt hänen rintansa.
"Ah, tuhannen pentelettä!" kirkaisi d'Artagnan, yrittäessään liian myöhään pidättää pistoaan; "mitä lempoa teidän pitikään tehdä täällä, kreivi?"
"Tulin täydentämään kohtaloani", vastasi Rochefort painuen toisen polvensa varaan. "Olen toipunut kolmesta miekanpistostanne, mutta neljäs teki lopun."
"Kreivi", virkkoi d'Artagnan hiukan liikuttuneena, "survaistessani en tuntenut teitä. Jos kuolette, niin en soisi kuolevanne vihoissanne minulle."
Rochefort ojensi d'Artagnanille kätensä, johon tämä tarttui. Kreivi tahtoi lausua jotakin, mutta verensyöksy tukahdutti hänen puheensa; hän suoristausi kouristuneesti ja heitti henkensä.
"Takaisin, heittiöt!" kiljaisi d'Artagnan. "Päällikkönne on kuollut, ja teillä ei enää ole mitään tekemistä täällä."
Tuntui tosiaan siltä kuin olisi kreivi de Rochefort ollut hyökkäysliikkeen sieluna tällä puolen kuninkaan vaunuja, sillä koko se parvi, joka oli seurannut häntä ja noudattanut hänen käskyjään, hajautui pakosalle nähdessään hänen kaatuvan. D'Artagnan teki kahdenkymmenen muskettisoturin etunenässä hyökkäyksen Rue de Coqille, ja tämä osa metelöitsijöitä katosi kuin savuna Saint-Germain-l'Auxerrois-torille ja laitureille päin.
D'Artagnan palasi katsomaan, tarvitsisiko Portos apua; mutta Portos oli omalla tahollaan toiminut yhtä rivakasti kuin kumppaninsakin. Vaunujen vasen puoli oli lakaistu puhtaaksi kuten oikeakin, ja parhaillaan vedettiin jälleen ylös suojustimet, jotka Mazarin oli varokeinoksi laskenut alas vähemmän sotaisena kuin kuningas.
Portos näytti kovin synkältä.